Parkour-leirit

 

Parkour-leiri 1. 19.-20.6.2017 (TÄYNNÄ! Voit ilmoittautua varasijalle)

Parkour-leiri 2. 3.-4.7.2017

Parkour-leiri 3. 31.7.-1.8.2017

 

Sisältö

Parkourissa ympäristö näyttäytyy sinulle aivan uudella tavalla. Parkour on todella monipuolinen laji. Se kehittää yleiskuntoa, lihaskestävyyttä ja sitkeyttä sekä vahvistaa luustoa. Monipuolisen akrobaattisuutensa vuoksi laji kehittää erityisesti myös koordinaatiokykyä ja muuta kehonhallintaa. Lajin harrastaja alkaa helposti katsoa vanhoja tuttujakin ympäristöjä uusin silmin, kuten luova taiteilija. Olennaista lajissa on niin sulava siirtyminen kuin suinkin mahdollista. Parkouraaja voi liikkumisessaan hyödyntää esteitä ja käyttää vaikkapa kaiteita, kattoja ja parvekkeita ”ponnahduslautoinaan”.

 

Leiri sopii mainiosti sekä ensikertaa parkouria kokeilevalle, että jo kokeneelle konkarille. Ohjaajina toimivat Parkourkeskuksen taitavat ohjaajat. Kokeneet ohjaajat varmistavat, että harjoittelu on jokaiselle leiriläiselle hauskaa ja juuri sopivan haastavaa. Parkourissa onkin tarkoitus tehdä kaikki suoritukset ja oppia tekniikat yksilönä ja oman fyysisen tason mukaan eli kyseessä ei ole kilpailuhenkinen ohjelma, vaikka liikutaankin ryhmässä. Leirillä tutustumme kaikkien oman tason mukaan parkourin saloihin ja kehitämme niin että leirin jälkeen kaikki tietävät mitä parkour on itselle.

 

Ikäsuositus
  • Parkour-leirit soveltuvat parhaiten 7-16 -vuotiaille

 

Ota mukaan
  • Vesipullo
  • Mukavat ja joustavat liikuntavaatteet, joissa on helppo ja turvallista liikkua (ei paljon irtonaisia naruja yms.)
  • Lenkkikengät
  • Auringolta suojaava päähine

 

Leiripäivien kesto
  • Leiripäivät kestävät kello 9-15.30

 

Hinta
  • Hinta 130€
  • Hinta sisältää ammattitaitoisen ja mukaansatempaavan opetuksen, sekä lounaan ja välipalan leiripäivinä

 

Ilmoittautuminen

 

Yleistä tietoa kesäleireistä

Kaikki leirit ovat päiväleirejä. Kolmen päivän leirit kestävät kello 9-15 ja kahden päivän leirit kestävät kello 9-15.30. Jokaiseen leiriin sisältyy vakuutus, terveellinen itsetehty kotiruokalounas ja ravitseva välipala sekä osaava ja ammattitaitoinen opetus. Leiriläiset saavat ennen leiriä leirikirjeen.

 

Vanhemmat mukaan!

Muurlan Opistolla on ihanteelliset mahdollisuudet tehdä etätöitä samalla kun lapset nauttivat leirielämää. Työ- ja leiripäivän jälkeen perhe voi viettää yhteistä aikaa Opiston kauniissa ja vihreässä kesämiljöössä. Opistolla on puitteet mm.  frisbeegolfiin, pallopeleihin, sulkapalloon ja uimiseen. Myös vanhemmille tarjolla terveellinen kotiruokalounas sekä mahdollisuus päivälliseen. Opiston majoitustiloissa majoittuu koko perhe edullisesti. Hinnat löydät ilmoittautumislomakkeesta tai tiedustelemalla toimisto@muurlanopisto.fi.

 

Lisätietoja

toimisto@muurlanopisto.fi

044 758 1500

 

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

Comments are closed