Liikeilmaisun Ateljee on nimi työskentelylle, jossa liike erilaisissa muodoissaan on kiinnostuksen kohteena ja työskentelyn olennaisena sisältönä. Liikeilmaisun Ateljee toteutuu ekspressiivisen taideterapian viitekehyksessä ja tarjoaa näin ollen sinulle mahdollisuuden työskennellä ekspressiivisen taideterapian keinoin.

Liikkeen parissa työskentely tarjoaa sinulle
  • mahdollisuuden päästä kehollisuutesi yhteyteen ja siirtää olemisesi painopistettä kehosi aistimusvirran kuulemiseen sekä sen myötä sisäisyytesi kohtaamiseen
  • mahdollisuuden vuoropuheluun itsen, toisen ja ympärillämme olevan  kanssa
  • mahdollisuuden työskennellä taiteiden välisyydessä
  • mahdollisuuden leikinkaltaisuuteen ja tanssilliseen iloon

Tule siis mukaan kuuden kerran kokonaisuuteen mikäli tunnistat houkutusta liikkeen itsessäsi `tutkimisesta` ja sen äärellä olemisesta.

Sisältö

Kuuden kerran kokonaisuuden aikana työskentelemme liikkeen parissa erilaisista liikkeen harjoittamisen tavoista käsin. Kokeilemme erilaisia harjoituksia päästäksemme muun muassa kehomielemme yhteyteen löytääksemme jotakin – lisäksi kokeilemme sekä muotoon sidotun että spontaanin liikkeen vaikutusta itsessämme. Lisäksi oheiskirjallisuus, joka sovitaan ensimmäisen jakson aikana

Työskentelyn teemat
  • Kehityksellinen liike
  • Autenttinen liike
  • Viiden eläimen liike
  • Itsestä kumpuava spontaani liike
  • Liikkeen ja kuvan dialogi
  • Sisällöt täydentyvät ja rakentuvat ryhmän myötäilemänä prosessin edetessä
  • Tapaamisjaksojen välisenä aikana kukin työskentelee itsekseen sovituin tavoin
Kohderyhmä

Liikeilmaisun Ateljee on suunnattu ekspressiivisen taideilmaisun ohjaajakoulutuksessa oleville, koulutuksen jo käynneille tai koulutukseen hakeutuville.

Ajankohta

Ajankohta päivitetään tänne, kun osallistujia kurssille on tarpeeksi.

Kouluttajat

Heidi Kukka KM, taide-ja psykoterapeutti, ekspressiivisen taideterapian kouluttaja (CAGS), mahdollisesti lisäksi vieraileva kouluttaja

Lähijaksot

Koulutukseen kuuluu kuusi lähijaksoa, jotka kokoontuvat la-su seuraavasti:

  • lauantaisin klo 10.00 – 16.30
  • sunnuntaisin klo 10.00 – 14.30

Lähijaksojen päivämäärät päivittyvät tänne myöhemmin.

Hinta

Koulutuksen hinta 790 euroa sisältää koulutuksen ja ruokailut kurssipäivinä. Koulutuksen ensimmäinen maksuerä on maksettava ennen ensimmäistä lähipäivää. Samalla henkilö varaa koulutuspaikan itselleen koko koulutusohjelman ajaksi. Opistolla voi lähijaksojen aikaan yöpyä edulliseen hintaan.

Ilmoittautuminen

  • Koulutukseen on jatkuva ilmoittautuminen. Koulutus käynnistyy, kun ilmoittautuneita on riittävä määrä.
Lisätiedot

Heidi Kukka, puh. 040 578 3959, parhaiten tavoitettavissa kello 10-12 arkisin.

sekä

puh. 044 758 1500
email toimisto@muurlanopisto.fi

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

Comments are closed