Muurlan Opistolla on annettu työnohjaajakoulutusta ja täydennyskoulutusta yli kymmenen vuoden ajan ja koulutuksemme on saavuttanut arvostusta sekä paikallisesti että valtakunnallisesti. Meiltä valmistuneet työnohjaajat ovat vahvasti ammatissaan toimivia alansa ammattilaisia. Muurlan Opiston työnohjaajakoulutusprosessi kestää runsaat 2 vuotta ja se toteutuu moniammatillisena ryhmäprosessina. Koulutusprosessissa tutustutaan mm. logoterapeuttiseen nökökulmaan ja yhteisöllisyyteen ohjaamiseen. Koulutus on Suomen Työnohjaajat ry:n suosituksia noudattava ja se antaa pätevyyden toimia itsenäisenä työnohjaajana yksilöille, ryhmille ja työyhteisöille. Prosessin tavoitteena on auttaajokaista löytämään oma tapansa toimia työnohjaajana. Koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijalle työvälineitä työelämän haasteisiin, esim. muutoksiin, oppimiseen ja jaksamiseen.

Keskeinen sisältö
  • näkökulmia työelämään &  johtajuuteen
  • työnohjauksellinen ote muutos- ja uudistumisprosessissa
  • työyhteisö toimintaympäristönä
  • työntekijänä ja ihmisenä, logoterapeuttinen ihmiskuva
  • Moniviitekehyksinen, painotettu logoterapeuttinen näkökulma

Työskentelytapoina ovat vuorovaikutteiset ja kokemukselliset seminaaripäivät, ohjauksellinen ryhmätyöskentely, työnohjausryhmäistunnot, itsenäinen työskentely (mm. moodle-verkko-oppimisympäristö), kirjallisuus ja seminaarityöt, ohjausnauha- ja lopputyötyöskentely.

Koulutuksen kesto

Työnohjaajakoulutusprosessi kestää runsaat 2 vuotta  ja se toteutuu moniammatillisena ryhmäprosessina. Koulutusprosessissa tutustutaan mm. logoterapeuttiseen näkökulmaan ja yhteisöllisyyteen ohjaamiseen.  Lähijaksoja on kahden päivän jaksoissa Muurlan Opistolla (ohjelman alkupuolella intensiivijakso 2 pv). Koulutuksen laajuus on yhteensä 60 opintopistettä.

Koulutus on Suomen Työnohjaajat ry:n suosituksia noudattava ja se antaa pätevyyden toimia itsenäisenä työnohjaajana yksilöille, ryhmille ja työyhteisöille. Prosessin tavoitteena on auttaa jokaista löytämään oma tapansa toimia työnohjaajana. Koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijalle  työvälineitä työelämän haasteisiin, esim. muutoksiin, oppimiseen ja jaksamiseen.

TO12 -ohjelman lähijaksot

2018

  • Päivät vahvistetaan myöhemmin
Kohderyhmä

Koulutus sopii kaikkien alojen ammattilaisille, työnohjaajana toimiville tai työnohjaajaksi pyrkiville henkilöille. Koulutus sopii erinomaisesti myös esimiehille ja kehittämistehtävissä toimiville, jotka haluavat kehittää taitojaan ryhmien ja yksilöiden ohjaamisessa.
Moniammatillisessa opintoryhmässä opiskelijamme saavat parhaan mahdollisen kokemuksen työnohjaajana työskentelystä erilaisissa työyhteisöissä

Kouluttajat, asiantuntijat

Kouluttajamme sitoutuvat työnohjaajan työn eettisiin arvoihin ja he myös itse jatkuvasti kehittävät omaa ammattiosaamistaan sekä suurin osa heistä toimii myös omassa työssään työnohjaajana. Kouluttajamme edustavat eri ammattialoja, työyhteisöjä, yrityksiä ja tutkimusta.

Ohjelmamme tieteellisenä valvojana ja asiantuntijakouluttajana toimii PsT, professori (emerita), työnohjaaja Soili Keskinen Turun yliopistosta. Lisäksi ohjelmaamme valvoo eri ammatti- ja yhteiskuntatoimijoita edustava ohjausryhmä, joka säännöllisesti arvioi ja kehittää ohjelman laatua, toteutusta ja työelämärelevanttiutta. Kouluttajina ohjelmassa toimivat kokeneet työnohjauksen ja em. koulutusteemojen ammattilaiset eri ammattialoilta, kuten seniorityönohjaaja Eini Hämäläinen ja VTM, Työnohjaaja, Logoterapeutti Pirjo Möller, joiden lisäksi mukana vierailevia kouluttajia ja asiantuntijoita.

Pääsyvaatimukset

Koulutukseen hakeutuvalta henkilöiltä edellytetään vähintään ammatillista koulutusta ja tutkinnon jälkeistä työkokemusta vähintään 5 vuotta, lisäksi suositellaan, että henkilö on saanut omaan työhönsä työnohjausta 20 h.

Tavoite

Koulutuksen tavoitteena on antaa tiedolliset, taidolliset, eettiset ja asenteelliset valmiudet työnohjaajana toimimiseen.

Osallistujamäärä

Maksimissaan 15 henkilöä.

Koulutuksen hinta ja hakuaika

Koulutuksen hinta on 6 700 €, sisältäen koulutuspäivät ohjelmineen (myös intensiivijakso), ruokailut koulutuspäivinä, monipuoliset materiaalit ja pienryhmäohjauksen. Laskutus tapahtuu 7 osassa tai sovitun maksuaikataulun mukaisesti. Opistolla voi lähijaksojen aikaan yöpyä edulliseen hintaan 1-2 hh. Koulutukseen voit hakea 14 vuorokautta ennen ensimmäistä lähipäivää, jonka jälkeen päätös koulutuksen aloituksesta tehdään. Tämän jälkeen voit tiedustella vielä mahdollisista avoimista koulutuspaikoista suoraan opiston toimistosta. Pidätämme oikeuden aloituspäivän siirtämiseen tai koulutuksen peruuttamiseen vähäisen osanottajamäärän vuoksi.

Työnohjaajakoulutukseen voi saada myös aikuiskoulutustukea, kshakuehdot

Hakeminen

Hae koulutukseen tästä! Hakijat kutsumme haastatteluun hakemuksen jättämisen jälkeen.

Kulkeminen, yhteydet Opistolle

Opisto sijaitsee Muurlan kylässä, n. 11 km Salon keskustasta. Lähin rautatieasema on Salossa, lähin lentokenttä Turussa n. 75 km ja lähin pikavuoropysäkki sijaitsee n. 4 km:n päässä Muurlan Lasilla (josta kuljetus Opistolle järjestetään).

Yleistä ja ajanviete

Opisto sijaitsee kauniin Ylisjärven rannalla ja luonnon keskellä. Lähellä oleva kaunis luonto, Pyymäen vaellusalue ja Ylisjärvi inspiroivat ulkoilemaan ja reippailemaan koulutusjaksoilla. Retket Opiston laavulle kuuluvat asiaan, siellä tulen loimussa pidetyt pienryhmäistunnot ovat jääneet kaikkien mieleen.

Lue keväällä 2014 valmistuneen Markun kokemuksista koulutuksesta  TÄSTÄ

Lisätietoja koulutuksesta voit tiedustella:

Kouluttaja Riitta Mursula-Innanen
puh. 044 758 1531
riitta.mursula-innanen(at)muurlanopisto.fi

Muurlan Opisto on Suomen Työnohjaajat ry:n jäsen

Pidätämme oikeudet muutoksiin.

Comments are closed