Muurlan opiston logo

Animaatio

2. vuosi

Lukuvuosi 1.9.2025-29.5.2026

Koulutuksessa saat perustiedot ja -taidot animaation ja elokuvan toteuttamiseen. Tavoitteena on, että löydät itsellesi ominaisimmat ilmaisukeinot.

Sisältö

Animaatiolinjan toisena vuonna voit toteuttaa itsellesi tärkeän projektin, tai syventää ja kerrata jo oppimaasi. Oma projekti voi olla esimerkiksi animaatioelokuva tai muu animaation tekniikoita hyödyntävä teos. Se voi myös olla jonkin tietyn välineen tai tekniikan tutkimista. Kevätkaudella voit  halutessasi paneutua esimerkiksi showreelin tai kuvitusportfolion tekoon ja pääsykoetehtäviin.

Sisältö: Voit keskittyä yhdeksän kuukauden ajan oman projektisi parissa työskentelyyn. Koulu tarjoaa sinulle tilat, koneet ja ohjelmat sekä opiston opettajien ja vierailevien taiteilijoiden konsultaatiot. Projektin laajuuden ja tavoitteet voit itse määritellä ja suunnitella opettajan avustamana.

Sisältö: Syventäviin opintoihin kuuluu elokuvakerrontaan, animaation tekniikoihin ja kuvalliseen ilmaisuun liittyvät harjoitukset.  Opimme lisää animaation ja elokuvan tuotantoprosessista, sekä projektinhallintaa ideoinnista valmiiseen elokuvaan.

Vuoden aikana tehdään myös vapaaehtoinen opintomatka ulkomaille yhdessä sarjakuvan ja kuvittamisen linjan kanssa. Matkan kohteena on ollut mm. Tanska, Japani ja Ranska. Opintomatka mahdollistetaan tilaustöillä ja sarjakuvafestivaalien myyntituloilla.

Sisältö: Voit valita itsellesi sisältöjä myös animaatiolinjan ja sarjakuvalinjan ensimmäisen vuosikurssin opinnoista. Voit kerrata jo aiemmin opiskelemiasi aiheita kuten digitaalista kuvankäsittelyä, nukkeanimaatiota tai käsikirjoitusta. Osa linjojen opetussisällöistä vaihtuu vuosittain, joten ensimmäisen vuosikurssin opinnoissa on myös sinulle uusia asioita. Aine/aihesisältöjä sovelletaan perusteita syventäen.

Teemme yhteistyötä Turun ammattikorkeakoulun kanssa. Halutessasi voit opintojesi ohessa suorittaa valikoituja avoimen ammattikorkeakoulun kursseja veloituksetta. Lue lisää!

Keskeisiä oppiaineita

Opiskelija editoi ja tutustuu animaation tekniikkaan kuvankäsittelyluokassa Muurlan opistolla

Animaation tekniikka

Perinteiset Stop motion -tekniikat kuten nukke-, vaha-, ja pala-animaatio tulevat tutuiksi. Perehdymme myös piirros- ja tietokonepala-animaatioon. Stop motion -animaation kautta opimme käyttämään järjestelmäkameraa ja Dragonframe-ohjelmaa. Piirros- ja vektoripala-animaatioon käytämme Adoben Animatea,
ja editointiin Adoben Premiereä.

Animaatiolinjan opiskelija kuvaa valmistamaansa nukkea animaation koulutustilassa

Animaation ja elokuvan tuotantoprosessi

Keskittymme luovan ja teknisen työn vaiheisiin ideoinnista valmiiseen tuotokseen. Opiskelijat oppivat käsikirjoituksen laatimista, tarinankerronnan rakenteita, kuvakäsikirjoituksen suunnittelua sekä animaation ja kuvauksen tekniikoita. Prosessi sisältää myös tuotannon suunnittelua, kuten aikataulutusta, roolitusta ja resursointia.

Pöydällä maalituubeja ja siveltimiä animaatioluokassa

Kuvallinen ilmaisu

Kuinka luoda tunnelmia ja vaikutelmia, välittää informaatiota kuvallisin keinoin? Huomion kohteina ovat ilmaisun selkeys, kuvapinnan käyttö, sommittelu, rajaus, värien käyttö, rytmi, dynamiikka ja liikkeen ja draaman tuntu.
Sarjakuvalinjan opintomatka pariisiin

Opintomatka ulkomaille

Vuoden aikana tehdään myös vapaaehtoinen opintomatka ulkomaille yhdessä sarjakuvan ja kuvittamisen linjan kanssa. Matkan kohteena on ollut mm. Tanska, Japani ja Ranska. Opintomatka mahdollistetaan tilaustöillä ja sarjakuvafestivaalien myyntituloilla.

oppiaineet


Linjalla sinulla on käytössäsi

Opiskelu linjalla

Muurlan opistolla saat laajan yleiskuvan animaation ja elokuvan mahdollisuuksista ja opit erilaisia tapoja toteuttaa oman visiosi.

Tutustu myös:
Animaatiolinjan YouTube-kanava
Animaatiolinjan Instagram
Animaatiolinjan oma blogi

Lue lisää:
Hakijan opas
Asuminen opistolla
Opintojen hinta

alumnitarina: SANNA VÄÄTÄINEN

Työskentelen taiteen ja pelien parissa. Olen ollut peli- ja ohjelmistoalalla vuodesta 1998, mutta taide on ollut osa elämääni aina. Opiskelin Savonlinnan taidelukiossa ja myöhemmin syvennyin sarjakuvaan sekä valokuvaukseen.

Lähdin animaatiokoulutukseen intuitiivisesti, miettimättä liikaa, mitä tuleva vuosi toisi tullessaan. Päätös syntyi nopeasti, ja minulla oli vain kuukausi aikaa järjestää muutto 600 kilometrin päähän. Vaikka tilanne tuntui hullulta, animaatio oli aina kiinnostanut minua. Pelialan kautta olin jo tutustunut sen tekniseen puoleen, mutta halusin syventää osaamistani ilmaisun näkökulmasta.

Animaatiolinja vastasi odotuksiani ja jopa ylitti ne. Opinnot painottuivat taiteellisuuteen ja oman ilmaisun vahvistamiseen, mikä teki opiskelusta erityisen antoisaa. Koska en tavoitellut jatko-opintoja, pystyin keskittymään täysillä omaan taiteelliseen kasvuuni ja animaation syvälliseen ymmärtämiseen.

opiskelijapalautteita

”Opetus Muurlassa oli mielestäni hyvää ja korkeatasoista. Vaikka opinnot kestivät vain yhden lukuvuoden, ehdimme tehdä todella paljon erilaisia animaatio harjoituksia ja tekniikoita. Esimerkiksi teimme vaha-, paperi- ja tietokoneanimaatioita.”

”Animaatiolinjalla opin miten kirjoitetaan käsikirjoituksia. Opin myös animaation toteuttamisen alkeita, jolloin Taideakatemiassa animaatio-opintojen jatkaminen oli helpompaa, kun tiesin mistä puhutaan ja minulla oli jo käytännön kokemusta. Muurlan Opistolla löysin myös oman piirtotyylin ja olen hyvin kiitollinen siitä.”

”Oppimisympäristönä lämmin ja avoin. Sain olla mitä olin ja tulla miksi haluan.”

lukuvuosi

Lukuvuosi on laajuudeltaan 54 op.

Kenelle

Toinen opintovuosi on tarkoitettu niille, jotka osaavat animaation perusteet niin hyvin, että kykenevät itsenäiseen työskentelyyn.

Muurlan Opistolle voivat hakea kaikki 18 vuotta täyttäneet. Voit hakea meille vaikka olisit jo hakenut valtakunnallisessa yhteishaussa, sillä opisto ei ole mukana yhteishaussa.

hakeminen

  • Hae 10.8.2025 mennessä
  • Muurlan Opistolle haetaan opiston omalla haulla.
  • Ilmoita hakulomakkeella kummalle vuosikurssille haet.
  • Oppilasvalinnat koulutuksiin tehdään hakemusten ja haastattelujen perusteella.

hinta

  • Koulutuksen hinta 510 e/kk
    (4590 e/lukuvuosi 9 kk)
  • Opintomaksuun sisältyy opetus ja ohjaus, ja koulupäivisin lounas ja iltapäiväkahvi 
  • Opiston pihapiirissä on oma asuntola, josta voit hakea asuntolapaikkaa samalla, kun haet meille opiskelemaan. Asukkaat maksavat opintomaksun lisäksi asumisesta.
  • Tutustu maksu- ja peruutusehtoihimme.

Opiskeluvälineet

Opiskelussa tarvittavista välineistä saat tarkempaa tietoa opiskelun alussa. Muistiinpanovälineet riittävät ensimmäisenä päivänä.

Mikäli harkitset esimerkiksi kameran hankkimista, suosittelemme odottamaan opiskelujen alkuun, sillä opettajilta voit saada hyviä vinkkejä kameran hankintaan.

opettajat

  • Mark Ståhle, linjavastaava, animaatio-ohjaaja, taideopettaja