Bergen on tunnettu värikkäistä puutaloista ja sateisesta säästä. Kun saavuin Bergeniin, vaakatasossa piiskaava vesisade Atlantin valtamereltä toivotti minut tervetulleeksi. Sadetakista tai sateenvarjosta ei ollut hyötyä, koska vesisade ei välittänyt fysiikan laeista. Tuntui kuin olisi kahlannut vesilätäkössä. Värimaailma oli turkoosin harmaa, ilma kostean suolainen ja lämmin.
Torstaiaamuna yhdeksän hengen ryhmämme, joka koostui viiden eri kansanopiston rehtoreista ja hallituksen jäsenistä ympäri Suomea, suuntasi kohti Vossin kansanopistoa. Matkamme taittui junalla. Valitsin ikkunapaikan, jotta näkisin maisemia. Olin kuullut, että ne ovat majesteettiset. Harmaa sadeverho ja tunnelit peittivät vuonot. Tämä maisemakuva havainnollistakoon junamatkan näkymät.
Asemalla meitä oli vastassa paikallisen kansanopiston rehtori. Tarkoitus oli kävellä opistolle, mutta jatkuva sade piiskasi Vossin laaksoa. Rehtori oli onneksi järjestänyt meille kyydin koululle. Vietimme kokonaisen päivän kansanopistolla, ja pääsimme tutustumaan koulun historiaan sekä näkemään, millaista arki on 128 vuotta vanhassa koulussa. Paljon oli tapahtunut ja muuttunut, mutta silti opistolla perinteet näkyivät sekä opetuksessa että vanhoissa hirsirakennuksissa.
Norjassa osa nuorista viettää välivuoden kansanopistossa. Välivuosi tarjoaa hyvät puitteet harrastaa ja oppia uusia taitoja. Monelle tämä vuosi antaa tilaa pohtia tulevaisuutta. Kansanopistossa vietetyn vuoden jälkeen usea opiskelija aikoo jatkaa opintoja korkeakoulussa. Minulle jäi tunne, että ennen kaikkea nuoret halusivat luoda uusia ystävyyksiä ja ottaa ensimmäisiä askeleita kohti aikuisuutta. Suurin osa opiskelijoista on 18-23 vuotiaita. Opettajien lisäksi opiskelijoiden tukena oli stipendiaattiopiskelijat. Heidän tehtävänä on tukea ja auttaa nuoria. He eivät saa palkkaa vaan ovat apulaisia. Yleensä he ovat käyneet edellisenä vuonna opiston ja sen jälkeen hakeneet stipendioppilaiksi. Tärkeä tehtävä on toimia siltana nuorten ja oppilaitoksen välillä.
Ruokalassa ja käytävillä huokui yhteisöllisyys. Moni nuori piti yllään opiston hupparia, se tuntui olevan merkityksellinen oppilaille. Mieleen jäi myös ruokailun lopussa vietetty jonkinlainen peli/leikki. Tämän avulla ratkesi kuka vie likaiset asiat kärryihin omasta pöytäryhmästä. Tämä tuntui vieraalta, kun Suomessa eskarista lähtien jokainen kantaa omat ruoka-astian linjastoon ja lajittelee roskat. Ehkä opistovuosi tukee myös itsenäistyvien nuorten aikuisten henkilökohtaista astiapolitiikkaa
Ennen kuin lähdimme Vossista piipahdimme paikallisessa viinikellarissa, joka on kylän ylpeys. Meille kerrottiin, että se on Pohjois-Euroopan suurin viinikellari. Maailmalla nimi VOSS tunnetaan elitistisestä pullovesibrändistä. Tämä ei kuitenkaan ole peräisin kylästä missä vierailimme, vaan vesi tulee Vatnestrøm nimisestä kylästä, joka sijaitsee noin 400 kilometriä etelämpänä. Vossin kunta luottaa sen sijaan viineihin, joita varten kylään matkustetaan ympäri maailmaa.
Perjantaina seurueemme pakkautui minibussiin, joka vei meidät Åsanen kansanopistoon. Saavuimme mäen päälle, mistä näkyi komeasti vuonolle. Maisema oli silkkaa lepoa silmille. Tänä aamuna ei satanutkaan ja pehmeä valo valaisi koulun pihaa. Vastaranta täyttyi vihreän eri sävyistä.
Koulun rehtori toivotti meidät tervetulleeksi. Hän kävelytti meitä uudessa asuntolassa, jonka jälkeen jatkoimme tutustumista koulun päärakennukseen. Siellä osallistuimme opetukseen, ja espanjan tunnilla pääsimme itsekin oppimaan. Kahvittelun yhteydessä keskustelimme kansanopistokoulutuksesta Norjassa ja Suomessa. Oli mielenkiintoista löytää niin yhteneväisyyksiä kuin eroavaisuuksiakin. Yhteinen ajatus oli selkeä – olimme samaa mieltä siitä, miten tärkeässä roolissa kansanopistot ovat, kun puhutaan vapaasta sivistystyöstä, ja kuinka hyvin kansanopistot pystyvät mukautumaan yhteiskunnan muuttuviin opetustarpeisiin.
Lounaan jälkeen jatkoimme matkaa Nordhordalandin opistolle.
Tämä opisto oli suurin opisto, jossa kävimme. Tässä vaiheessa oma kapasiteetti ottaa vastaan tietoa ja uusia tiloja alkoi olla äärirajoilla. Kyseisen koulun erikoisuutena oli todella hyvät mahdollisuudet urheilla – heillä oli jopa oma uima-allas, jalkapallokenttä, liikuntasali, kiipeilyseinä ja kuntosali.
Kattavat urheilumahdollisuudet vahvistivat käsitystä siitä, että norjalaiset todella ovat ulkoilukansaa. Lähes kaikkiin kansanopistojen linjoihin on liitetty ulkoilu tai urheilu. Liikkuminen näkyy kaikkialla, eikä vaihtelevaa säätä pidetä esteenä. Tärkeämpää on se miten pukeutuu säähän. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei luonnonvoimia kunnioiteta. Tarvittaessa retkiä joudutaan perumaan, mikäli sää on oikukas. Sää voi vaihdella päivän aikana todella paljon.
Nordhordalandin valokuvauksen opettajien tehtävänä oli opettaa myös muita opettajia taltioimaan valokuvia. Se näkyi koulun käytävillä värikkäinä reissukuvina Australiasta, Jordaniasta ja ympäri maailmaa. Norjassa lähes kaikkien opistojen lukuvuosi huipentuu ulkomaanmatkaan. Kuulimme, että kansanopistot ovat ajautuneet tilanteeseen, jossa opiskelijoista suorastaan kilpaillaan tarjoamalla toinen toistaan eksoottisempia ulkomaanmatkoja.
Iltapäivällä lähdimme takaisin Bergeniin. Ennen illallista paikallinen sääpavelu lupaili noin 45 minuutin sääikkunaa seikkailla ulkona. Päätimme Allin kanssa hurjastella funikulaarilla ylös Mount Fløyen laelle ja ihastella maisemia. Sääikkuna kuitenkin sulkeutui melkein heti kun pääsimme kukkulalle. Sade saapui etelästä ja jäi leijailemaan Bergenin ylle. Tämän nopean suihkun jälkeen kävimme koko porukalla illallisella. Nautimme Bergenin vanhan kaupungin valoista ja kuuntelimme, miten sade ropisi sateenvarjoihin. Matkan parasta antia olikin ehdottomasti yhteisöllisyyden ja yhteistyön merkityksen korostuminen.
Tämä opistojen yhteistyö näytti todeksi, miten se elävöittää yhteisöä.
https://aasane.fhs.no/ , https://www.voss.fhs.no/ , https://www.skolen.no/
Teksti ja kuvat: Jukka Vaso