luonto ja taide oppivelvollisille
Lukuvuosi 1.9.2025-29.5.2026
Luonto- ja taidepainotteisella linjalla opiskelussa korostuvat aktiivinen toimijuus, luova ilmaisu ja monipuoliset työskentelytavat. Luonto on keskeinen oppimisympäristö. Lähiympäristön lisäksi linjalla tutustutaan monipuolisesti erilaisiin rakennettuihin ja luonnonvaraisiin maisemiin, kulttuuriperinnön merkittäviin kohteisiin ja esimerkiksi oman alueemme kansallispuistoon Teijolla. Linjalla opiskeluun kuuluu säännöllistä retkeilyä.
Sisältö
Oletko kiinnostunut luontoon ja ympäristöön liittyvistä aiheista, hyvinvoinnin edistämisestä luonnossa aktiivisesti toimien, ympäristötaiteellisista projekteista ja/tai esimerkiksi luontokuvaamisesta?
Opintolinjalla toimitaan aktiivisesti lähiluonnossa liikkuen ja luonnosta oppimisympäristönä iloiten. Opintovuoden aikana pääset tutustumaan erilaisiin rakennettuihin luontotiloihin ja retkeilemään upeissa luontokohteissa. Opinnoissa keskitytään ympäristötietouden ja kestävien elintapojen edistämiseen omassa elämässä. Aktiivisen tutkimisen ja toiminnan avulla opit tunnistamaan omia luontoarvojasi ja hyvinvointiisi vaikuttavia tekijöitä. Ympäristö- ja yhteisötaiteen sisällöissä pääset suunnittelemaan luovia ja taiteellisia projekteja ja tapahtumia yhdessä muiden kanssa.
Vuoden aikana saat hyvät perustiedot- ja taidot sekä valmiudet hakeutua muun muassa retkeily- ja matkailualan sekä puutarha- ja hyvinvointialan ammatillisiin opintoihin. Opintolinja soveltuu myös luovista aloista ja kuvataiteen ammatillisista opinnoista sekä luonnonsuojelusta kiinnostuneille hakijoille. Kiinnostus oman luontosuhteen vahvistamiseen toimii hyvänä lähtökohtana opiskeluun hakeutumiselle.
Valtakunnallisen opetussuunnitelman yhteiset sisällöt (24 op.) toteutetaan luonto- ja ympäristöaiheisten opintojen ja taideopintojen sisältöihin (29 op.) integroiden. Osa opinnoista tapahtuu vuorovaikutteisesti kaikkien opistossa opiskelevien opiskelijoiden kesken. Projekteissa opetellaan myös verkostoitumista ja toimimista yhdessä erilaisten yhteistyökumppaneiden kanssa.
Vuosi opistossa vahvistaa itsetuntemusta ja itsenäistymistä sekä antaa tilaisuuden miettiä rauhassa jatko-opintomahdollisuuksia. Henkilökohtaisen tuen ja opinto-ohjauksen lisäksi tutustumme yhdessä erilaisiin jatko-opintopaikkoihin, ja saat vahvan tuen myös mahdollisiin pääsykokeisiin valmistautumisessa.
Meidän vahvuuksiamme ovat
- Turvallinen ympäristö, jossa on mahdollista harjoitella itsenäistymistä
- Turvallinen ilmapiiri, jossa huolehditaan jokaisesta
- Arvopohja, jonka mukaan jokaiseen opiskelijaan suhtaudutaan arvostaen ja kunnioittaen
- Monipuolinen luovien kuvallisten alojen opintojen tarjonta
- Tiivis yhteysmahdollisuus luovien alojen toimijoihin, mahdollisuus päästä mukaan tekemään tapahtumia ja syventämään omaa osaamistaan
Kansanopistolinja vahvistaa ja tukee seuraavissa tavoitteissa
- Parantaa perustaitoja ja opiskeluvalmiuksia toisen asteen opinnoissa menestymisessä
- Lisää opiskelumotivaatiota
- Selkiyttää tulevaisuuden suunnitelmia
- Yhteisöllisyys, ohjaus ja ohjattu asuminen vahvistavat arjen taitoja
Lisäksi opiskelija saa
- Aikaa miettiä rauhassa tulevaisuuden suunnitelmia
- Opiskella samanhenkisten opiskelukavereiden kanssa
- Hyvän ponnahduslaudan taideopintoihin
- Monipuolista taideopetusta ammattitaitoisilta taideopettajilta sekä alan ammattilaisilta
- Uusia välineitä ja ohjausta kevään pääsykokeisiin
- Muurlan opistolla suoritetuista opinnoista on mahdollista saada hyväksilukuja tulevissa jatko-opinnoissa
Teemme yhteistyötä Turun ammattikorkeakoulun kanssa. Oppivelvollisten opetukseen voidaan sisällyttää avoimen ammattikorkeakoulun opintokokonaisuuksia lukuvuosittain laadittujen suunnitelmien mukaisesti.


Luovien alojen sisällöt (29 op)
- ympäristötietous, ekologisuus
- kestävät toimintatavat
- kulttuuriperintö
- luonnontarkkailijan retkitaidot ja ominaisuudet
- luonnonsuojelu
- ympäristö- ja yhteisötaide, maataide
- dokumentointi kirjallisesti ja kuvataidemenetelmin: valokuvaus, videokuvaus, kuvanveisto, piirtäminen ja maalaus, rakentaminen, sanataide ja luova kirjoittaminen
- luonnon ja ympäristön suhde taidetyöskentelyyn: rakennettu ja luonnonympäristö, ekologiset menetelmät
- luonto suhteessa taidehistoriaan ja kirjallisuuteen
- luonnon ja ympäristön suhde hyvinvointiin
- ympäristö- ja yhteisötaiteelliset, monimediaiset projektit ja tapahtumat, monipuolinen palautetyöskentely
- asiantuntija- ja taiteilijavieraat ja -esittelyt Suomesta ja maailmalta
- näyttelykäynnit ja vierailut


Yhteiset sisällöt (24 op)
- Arjen taidot ja elämänhallinta
- Opiskelu-, itsetuntemus- ja työelämätaidot
- Vuorovaikutus- ja viestintätaidot
- Matemaattiset perustaidot ja ongelmanratkaisutaidot
- Aktiivinen kansalaisuus
- Opiskelu- ja urasuunnittelutaidot
Linjalla sinulla on käytössäsi
- Tietokoneluokka skannereineen ja tulostimineen
- Adobe Creative Cloud -ohjelmistot
- Asiantuntevien opettajien konsultaatio
Opiskelu linjalla
Luonto ja taide oppivelvollisille antaa oppivelvolliselle tilaisuuden pohtia tulevaisuuden suunnitelmiaan rauhassa.
Palaute



lukuvuosi
Lukuvuosi on laajuudeltaan 53 op.
Kenelle
Linja sopii ammatillisia jatko-opintoja miettivälle, hengähdystaukoa kaipaavalle nuorelle. Monipuolisuutensa vuoksi se sopii kaikille luonnosta, luonnossa liikkumisesta ja ulkoilusta sekä erityisesti ympäristötaiteesta ja luovasta ilmaisusta kiinnostuneille opiskelijoille.
Koulutus on suunnattu laajennetun oppivelvollisuuden piiriin kuuluville opiskelijoille.
hakeminen
- Oppivelvollisten linjojen yhteishaku kevään 2025 osalta on päättynyt. Voit kuitenkin tiedustella edelleen vapaana olevia opiskelupaikkoja toimistoltamme.
- Luonto ja taide oppivelvollisille linjalle haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa seuraavan kerran keväällä 2026.
Lisätietoja opinnoista oppivelvollisen linjalla toimisto@muurlanopisto.fi.
huomioitavaa
- Toimita postitse tai suojatulla sähköpostilla kopiot mahdollisista lausunnoista, pedagogisista asiakirjoista sekä todistuksesta osoitteeseen: Muurlan opisto, Muurlantie 365, 25130 Muurla.
valintakriteerit
- Hakutoivejärjestys
- Opiskeluvalmiudet
- Harrastuneisuus
- Koulumenestys
- Valintahaastattelu
hinta
Opiskelu, ruokailu ja majoitus on lähtökohtaisesti maksutonta.
Opintoihin kuuluvat retket ja mahdolliset pääsymaksut ovat ylimääräisiä kuluja, joista opiskelija/huoltaja huolehtivat. Opiskelija on velvollinen osallistumaan myös näihin opintokokonaisuuksiin sisältyviin opiskelupäiviin. Alaikäisillä opiskelijoilla on miltei poikkeuksetta ilmainen sisäänpääsy esimerkiksi museoihin ja näyttelyihin. Lukuvuoden alussa opiskelija voi hakea opiskelukortin, mikä oikeuttaa alennuksiin muun muassa julkisissa kulkuneuvoissa.
majoitus
Oppivelvollisen on mahdollista asua opistolla opiskelun ajan kouluviikot (ma-pe). Tämä on hieno mahdollisuus tutustua itsenäiseen, mutta myös yhteisölliseen opiskelijaelämään. Viikonloput opiskelija viettää kotona. Asuntolassamme ei ole valvontaa.
Koulutukseen sisältyy majoitus 2 hengen huoneessa. Huomioithan kuitenkin, että asuntolapaikkoja on rajoitetusti ja asuntolapaikan myöntämisessä otetaan huomioon asuntolapaikan tarve. Majoitus 1 hengen huoneessa maksaa 100 e/ kk
(1hh rajallinen määrä).
Opiskeluvälineet
Opiskelussa mahdollisesti tarvittavista välineistä saat tarkempaa tietoa opiskelun alussa.
opettajat
- Outi Pihlajoki, koordinoiva opettaja