pimiökurssi



25.10.2025-1.3.2026
Pimiökurssilla pääset keskittymään oman kuvailmaisun kehittämiseen sekä erilaisiin analogisiin kuvantekemisen menetelmiin.
Sisältö
Digitaalisuuden myötä näemme enemmän kuvaa kuin koskaan aiemmin ja kuvan tekeminen on myös nopeampaa ja helpompaa. On herännyt yhä suurempi tarve hitaampaan käsillä tekemiseen ja mahdollisuuteen pysähtyä kuvien äärelle.
Pimiökurssilla pääset keskittymään oman kuvailmaisun kehittämiseen sekä erilaisiin analogisiin kuvantekemisen menetelmiin. Filmikuvaksen ja pimiötyöskentelyn lisäksi tutustumme mm. neulanreikäkuvaukseen sekä syanotypiaan. Lähiopetusten välillä opiskelijat saavat käyttää myös opiston pimiötä, studiota ja tietokoneluokkaa.
Koulutuksen aikana tuetaan opiskelijan oman tyylin ja kerrontatavan löytymistä, työskentelytapoina mm. ilmaisuun painottuvat harjoitukset, yhteiset keskustelut sekä yhdessä työskentely pimiössä. Kukin opiskelija tekee henkilökohtaisen opintosuunnitelman.
Koulutus sopii valokuvauksen perusteet hallitsevalle, joka haluaa perehtyä valokuvauksen analogisiin menetelmiin ja syventää omaa kuvallista ilmaisuaan.
Koulutuksen rakenne, lähijaksot ja aikataulu
Koulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena. Opinnot koostuvat kuudesta lähiopetuskerrasta (12 lähipäivää). Koulutuspäivät ovat la-su klo 10–15.30
1. jakso // 25.-26.10.2025
Sisältö:
Filmille kuvaaminen & filmien kehitys & neulanreikäkuvaus
2. jakso // 22.-23.11.2025
Sisältö:
Vedostaminen & filmien kehitys
3. jakso // 13.-14.12.2025
Sisältö: Vedostaminen
4. jakso // 10.-11.1. 2026
Sisältö:
Vedostaminen & sävytys
5. jakso // 31.1.- 1.2.2026
Sisältö:
Syanotypia
6. jakso // 28.2.-1.3.2026
Sisältö: Kurssin päätös, kuvien viimeistely & erikoistekniikat & palaute
koulutuksen kesto
25.10.2025-1.3.2026
Kenelle
Koulutus sopii valokuvauksen perusteet hallitsevalle, joka haluaa perehtyä valokuvauksen analogisiin menetelmiin ja syventää omaa kuvallista ilmaisuaan.
ilmoittautuminen
- Ilmoittautuminen kurssille päättyy 5.10.2025.
- Ilmoittautumisen jälkeen laskutamme 200€ varausmaksun, joka sisältyy koulutuksen hintaan. Varausmaksu hyvitetään sinulle koulutuksen kokonaissummasta. Varausmaksun maksamalla varmistat paikkasi koulutuksessa.
- Päätös koulutuksen aloituksesta tehdään ilmoittautumisajan päätyttyä.
- Saat koulutusinfon sekä 1. erän laskun ennen koulutuksen alkua.
- Jos koulutus joudutaan peruuttamaan, varausmaksu maksetaan takaisin ilmoittamallesi tilille.
- Pidätämme oikeuden aloituspäivän siirtämiseen tai koulutuksen peruuttamiseen vähäisen osanottajamäärän vuoksi.
- Pidätämme oikeuden aikataulu- ja opetusmuodon (lähi/etä) ja muihin vastaaviin muutoksiin erityisissä poikkeustilanteissa.
- Jos olet kiinnostunut laajemmasta valokuvausalan koulutuksesta, lue lisää valokuvalinjastamme.
hinta
- Koulutuksen hinta: 1590e/ hlö.
- Lisäksi materiaalikustannukset
250 e/ hlö. - Tässä koulutuksessa voit hyödyntää Epassi, Edenred ja Smartum -kulttuurietuasi. Tutustu maksuohjeisiin.
- Koulutuksen hinta sisältää asiantuntevan opetuksen ja ohjauksen, sekä koulutuspäivisin kurssiruokailut.
- Laskutus tapahtuu kuukausittain.
- Koulutuksen voi maksaa myös yhdessä erässä.
- Opistolla voi lähijaksojen aikaan yöpyä edulliseen hintaan. Lue lisää.
- Tutustu maksu- ja peruutusehtoihimme.
Opiskeluvälineet
- Toivomme, että opiskelijalla on opintojen aikana oma kuvauskalusto (filmikamera ja digijärjestelmäkamera). Tarvittaessa kuvauskalustoa voi lainata myös opistolta.
- Opiskelussa tarvittavista materiaaleista saat tarkempaa tietoa opintojen alussa.
- Huomioithan erillisen materiaalikustannusmaksun.
kouluttaja
- Kouluttajana kurssilla toimii valokuvataiteilija ja valokuvauksen opettaja Kikka Niittynen

Palautteita
”Olen erittäin tyytyväinen kurssiin. Pimiötyöskentely oli aivan uutta minulle ja se avasi oven ihan uuteen maailmaan”
”Monipuolinen kokonaisuus. Mahdollisuus kokeilla erilaisia asioita”
”Hyvä opetus. Läsnäoleva ja lämmin opettaja”
”Huippu kurssi!”