Teemme vuosittain muutaman sarjakuvaan tai kuvittamiseen liittyvän tilaustyön, joiden tuotoilla Sarjakuvan, animaation ja kuvittamisen toinen vuosikurssi tekee opintomatkan. Olemme käyneet muun muassa Tokiossa, Pariisissa ja Berliinissä.
Meille on tullut aivan huikeita tilauksia. Vuosien saatossa olemme tehneet oppaita, vaalimainoksia, käyttöohjeita, suuria opastekylttejä ja vaikka mitä. Monesti työt ovat haastavia ja kiinnostavia. Olemme esimerkiksi kertoneet sarjakuvan keinoin, miten viemärien sukitus tehdään.
Tänä vuonna saimme tehdä kaksi opaslehtistä Suur-Salon Tukipalvelut Oy:lle sekä käyntikortin Jaanan herkkupöytä Oy:lle.
Tulevana syksynä suunnitelmissa on ainakin piirtää sarjakuvaa musavideon tapaan sekä suunnitella sukupuiden ulkoasuja.
Sami Aho/ Sarjakuva & kuvittaminen linjan opettaja

