muurlanopisto

Valokuvauksen opiskelijat opintomatkalla saariselällä

Valokuvalinjan Lappityöpaja Saariselällä

Me kakkoset saavuttiin eilen 13h matkustamisen jälkeen Saariselälle. Lähettiin reissuun Markon johdolla, joka on prepannut meitä tähän reissuun jo syksystä lähtien. Tehtiin ykkös-, ja kakkosvuoden aikana sen verran kuvauskeikkaa, että matkakassaa on kiertynyt sievonen summa! Meidän Lappityöpaja on Opiston 11.  Alotettiin ensimmäinen päivä aamun valjetessa kiipeämällä Kaunispään huipulle ihmettelemään ällistyttävän kauniita maisemia. Aurinko jaksoi paistaa

Valokuvalinjan Lappityöpaja Saariselällä Read More »

Muurlan opiston valokuvauslinjan 30-vuotisjuhla muurlan opistolla

Valokuvalinjan 30-vuotisjuhla

Muurlan opistolla vietettiin valokuvauslinjan 30-vuotisjuhlaa lauantaina 13.10.2018. Lämminhenkinen ilta jäi mieliin opettavaisena ja muistorikkaana. Ensimmäisen ja toisen vuoden valokuvausopiskelijat sekä koulun henkilökunta tekivät tärkeän pohjatyön juhlapäivän mahdollistamiseksi. Suunnittelupalavereissa ideoitiin juhlalle yleisilme aina koristeluista vastuuhenkilöihin saakka. Runsaan positiivisen palauteryöpyn jälkeen voimmekin todeta luoneemme ikimuistoisen juhlan! Uusien verkkosivujen myötä olemme siirtyneet uuteen blogiin! Vanhempia artikkeleita voit selata

Valokuvalinjan 30-vuotisjuhla Read More »

Valokuvauksen opiskelija näyttelytöidensä äärellä valokuvalinjan kevätnäyttelyssä

Saman taivaan alla -valokuvanäyttelyn avajaiset

Saman taivaan alla -valokuvanäyttelyn avajaisia vietettiin perjantaina 17.5.2019. Avajaiset olivat kevään työskentelyn huipentuma ja niin itse valokuvaajat kuin kävijätkin olivat tyytyväisiä upeaan iltaan hienossa galleriassamme Plazassa. Ennen perjantaita ripustettiin ja siistittiin galleriatilaa saadaksemme oikein loistavan gallerian. Näyttelytiimi saapui paikalle jo hyvissä ajoin ennen avajaisia, jotta klo 17 kaikki olisi mahdollisimman valmista kutsuvieraiden vastaanottoa varten. Kävijöitä

Saman taivaan alla -valokuvanäyttelyn avajaiset Read More »

Shindo-ohjaajat näyttävät Shindovenytyksiä

Shindo koskettaa kehoa ja mieltä

Oletko kuullut Shindosta? Shindo on kehotyöskentelymenetelmä, johon kuuluu rentoutusharjoituksia, venytyksiä ja hoitoja. Shindon juuret ovat Japanissa ja menetelmän on kehittänyt Sensei Kuratomi, joka alun perin etsi hoitoa pienen Chieko-tyttärensä allergioihin. Vaivoja helpottaakseen hän kehitti Shindo-menetelmän. Tytär parantui menetelmän avulla ja nyt Chieko on itse pienen Amaya tyttären äiti. Shindon kehittäminen on jatkunut alusta saakka ja

Shindo koskettaa kehoa ja mieltä Read More »

Uusi opintolinja: Taidevuosi oppivelvollisille

“Missä sinä olet hyvä?” ”Noh, mikäs sinusta tulee isona?” on kysymys, jonka moni peruskouluaan päättävä on varmasti saanut monesti kuulla. Tyhjentävää vastausta voi olla mahdoton antaa, kun välillä tuntuu, ettei tiedä edes miltä elämä näyttää seuraavan vuoden päästä. Lisäksi työelämän muuttuessa voi olla vaikeaa hahmottaa sitä, millaisella osaamisella on kysyntää tulevaisuudessa. Epäselviä voivat olla myös

Uusi opintolinja: Taidevuosi oppivelvollisille Read More »

Kansanopistosta korkeakouluun

Syksyisin koulujen ovet avautuvat uusille opiskelijoille. Keltaisen päärakennuksemme ovista astelee syyskuun alussa oppilaita hyvin eri taustoin. Luovien alojen pariin suuntaavat muun muassa aloista kiinnostuneet, lisäoppia kaipaavat, uusia vaihtoehtoja etsivät, alan vaihtajat, oman suunnan hakijat, välivuotta pitävät ja korkeakouluihin pyrkivät. Inka Kiikeri opiskeli animaatiolinjalla lukuvuoden 2019–2020 ja tie Muurlaan kävi Turun Ammattikorkeakoulun Taideakatemian animaatiokoulutuksen pääsykokeen kautta. Kun ovet eivät

Kansanopistosta korkeakouluun Read More »

videolinjan catch-juliste

CATCH – Videolinjan lyhytelokuvaprojekti

Muurlan Opiston videolinjan opinnot ovat edenneet vauhdikkaasti innokkaiden opiskelijoiden kanssa. Kevään yhtenä projektina opiskelijoilla oli toteuttaa lyhytelokuva. Elokuva syntyi siten, että videolinjalaiset loivat ensin yhdessä käsikirjoituksen elokuvaan. Sitten kukin opiskelija muokkasi yhteisestä käsikirjoituksesta oman tarinansa musiikkeineen ja tunnelmineen. Kuinka yhdestä käsikirjoituksesta saadaan tekijöidensä verran erilaisia tarinoita? Elokuvat kuvattiin ja editoitiin itse. Materiaalia kerättiin matkan varrella sitä

CATCH – Videolinjan lyhytelokuvaprojekti Read More »

valokuvauksen opiskelijat kulttuuritalo villin rappusilla

Valokuvauksen opiskelua Muurlan Opistolla

Kesä kolkuttelee ovella ja lukuvuosi on saatu pian päätökseen. Osalle opiskelijoista se tarkoittaa kesälomaa ennen uuden lukuvuoden aloitusta ja osalle opintojen päättämistä. Valokuvauslinjalla opintonsa päättävät Iisa Kulju ja Iida Miikkulainen pysähtyivät hetkeksi pohtimaan opintojaan Muurlan Opistolla. Opiskeluaika opistolla Miten kuvailisit opiskelua Muurlassa? Iisa ja Iida: Ensimmäisellä vuodella kehityskaari omassa oppimisessa oli päätä huimaava. Ekan vuoden aikana kävimme kattavasti läpi valokuvauksen eri

Valokuvauksen opiskelua Muurlan Opistolla Read More »

Mainoskuvaharjoitustyö

Kuvitusta ja taittoa valokuvalinjalla

Valokuvalinjan ensimmäisen vuosikurssin viime viikko on ollut artikkeli- sekä mainostäyteinen. Saimme tehtäväksemme tuottaa artikkelin sekä kaksi mainoskuvaa teksteineen. Selailimme aikakausilehtiä saadaksemme inspiraatiota kuvauksiin. Huomasimme, että ruoka-aihe oli lähellä ryhmämme sydäntä! Kuvaukset olivat hauskaa sekä luovaa yhdessä tekemistä. Päivät kuluivat nopeasti kuvausten ja kuvankäsittelyn parissa. Alla tuottamamme ruoka-artikkelin kansikuva sekä näkkärimainoksemme. Tästä on hyvä jatkaa hiihtolomalle!

Kuvitusta ja taittoa valokuvalinjalla Read More »