työnohjaus

Kerroksellisen oppimisen rikkaus

Ohjaajana ei ole koskaan valmis. Jos jotain, niin sen olen oppinut Muurlan työnohjauskoulutuksessa. Intohimoisena elinikäisenä oppijana ja ammattivalmentajana olen saanut taivaltaa huikeasti ohjaustaitojani rikastavaa polkua kohta kaksi vuotta. Suhtaudunkin itseeni ikuisena testikappaleena: aina voi oppia uutta! Joskus tietää heti lämpimästä tunnelmasta, että on tullut oikeaan paikkaan. Ohjaajien ja opiskelijaryhmän dynamiikalla on aikuisopinnoissa innon ja jaksamisen […]

Kerroksellisen oppimisen rikkaus Read More »

Työnohjauskolutuksen opiskelijan kuva. Maisemassa kaunis suomalainen järvimaisema, jossa henkilö rannalla.

Luovat menetelmät työnohjauskoulutuksessa

Ei ole lainkaan pöllömpää miettiä, mikä kuva on sinulle tärkeä. ”Valitse ensin itsellesi tärkeä valokuva, ja kerro sitten muille, miksi kuva on sinulle tärkeä.” Tällaisen tehtävän saimme lähiopintojaksolla Muurlassa, kun työnohjaajaopintojen teemana oli luovat menetelmät. Yksinkertainen tehtävä, ja äkkiseltään aika helppokin. Paitsi että kuvia, joista valita, on tietysti kamalan paljon. Valitakko sellainen, jossa olen itse

Luovat menetelmät työnohjauskoulutuksessa Read More »

Kaunis järvimaisema, jossa puut kaartuvat rantaveden päälle

Oivalluksia luonnon keskellä – Luontoyhteystyönohjaaja-koulutuksen ajatussatoa

Elämys on kokea oma itsensä juuri sellaisena kuin on.  Miten tärkeätä onkaan kokea tulleensa kuulluksi? Miten merkityksellistä onkaan meille ihmisille saada olla juuri sellainen kuin on ilman että kukaan toinen määrittää, millainen tulisi olla? Luontoyhteys työnohjauksessa on ollut koulutuksen aikana pohdinnassa useaan otteeseen. Miksi toteuttaa työnohjaus luonnossa, kun sitä voi tehdä mukavasti sisälläkin?  Mitä luontoyhteys

Oivalluksia luonnon keskellä – Luontoyhteystyönohjaaja-koulutuksen ajatussatoa Read More »

kaksi henkilöä heittää yläfemmat

Kuka pelkää robotteja?

Uudistukset työssä ja työn kehittäminen herättävät usein pelkoa ja vastarintaa. Ajattelemmeko, että on olemassa rajattu määrä työtä ja kilpailemme sen jakamisesta? Vai onko työ ongelmaratkaisutehtävä? Elämä ja ihmiset kohtaavat jatkuvasti uusia haasteita. Syntyy siis jatkuvasti myös uusiutuvia tehtäviä. Mihin oma työmme etsii vastausta? Mitä ongelmaa olemme ratkaisemassa? Mihin me olemme vastaus? Miksi työ on niin

Kuka pelkää robotteja? Read More »

Merkityksellistä työelämää

Muurlan Opiston työnohjaajakoulutuksen  Inhimillistä työelämää huomennakin -seminaarissa pohdittiin tulevaisuuden työelämää. Millaisia tulevaisuuden työelämän trendejä on nähtävissä? Miten työtä tulevaisuudessa tehdään? Mikä on (työn)ohjauksen rooli? Ja ennen kaikkea, miten säilyttää inhimillinen ote? Päivän aikana kuulimme asiantuntijoita sekä pohdimme teemaa yhdessä toiminnallisin menetelmin learning cafe -tyyppisessä työskentelyssä sekä narratiivisen ryhmätyöskentelyn kautta. Monien oivallusten lomasta nostin kolme seikkaa tulevaisuuden työelämästä, jotka

Merkityksellistä työelämää Read More »

Valokuvaterapeuttisten menetelmien ohjaajakoulutuksen kouluttaja Sari Reiman

Kouluttajaesittelyssä: Sari Reiman

Kuka olet ja mitä koulutat Muurlan Opistolla? Sari Reiman, psykiatrinen sairaanhoitaja, psykoterapeutti ja ET perheterapeutti. Valmistun syksyllä -21 työnohjaajaksi. Olen toiminut Muurlan Opistolla valokuvaterapeuttisten menetelmien kouluttajana vuodesta 2018 alkaen. Kerro lyhyesti, miten olet päätynyt kouluttamaan alaa? Kaiken takana on suuri intohimo kulttuuria ja taiteita kohtaan, jota voin hyödyntää monin tavoin työssäni mm. perheterapiaprosesseissa. Taiteen kosketuspinnat tuovat työhöni iloa,

Kouluttajaesittelyssä: Sari Reiman Read More »